Ehkä sitten kun oon eläkkeellä..
Ensimmäinen postaus.. Teidän pitäis varmaan tietää musta jotakin. Valmistuin keväällä 2015 kuvataiteen kandidaatiksi, olen siis kuvanveistäjä ammatiltani. Tämän lisäksi harrastan omalla tasollani tosissani tankotanssia, balettia, nykytanssia ja touhuilen salilla yrittäen rakentaa lihasmuotoja.. Kaikki nämä ”harrastukset” on aloitettu aikuisiällä, nuorempana kun luulin etten osaa, pysty tai kehtaa. Olin lievästi ylipainoinen ja suoraan sanottuna laiska liikkumaan. Johtunee varmasti siitä, että jo ala-asteella toitotettiin että minunkaltaiseni ihminen ei sinne koulujenvälisiin kuulu, oli tulos mikä tahansa. Viisi vuotta sitten kehtasin tyrkätä itseni tankotanssi tunnille, missä tajusin että minäkin PYSTYN. Oppiminen asioihin on toki hidasta, kun vasta aikuisena alkaa harjoittamaan kuntoaan/lihaksiaan/ylipäätään haastamaan kroppaansa, joka on noin 19 vuotta istunut sohvalla tekemättä mitään sen kummempaa. Syy miksi aloin kirjoittaa blogia oli lähemmin se, että halusin vain kirjoittaa pitkästä aikaa, ja toisaalta myös halu innostaa ihmisiä tekemään ja kokemaan asioita mistä on unelmoinut. Jokaisella on sentään vain tämä yksi tilaisuus käytettävänään! Se ei saa päättyä siihen, että ”en kehdannut..”!
Tanssijaminä – Jonkinlainen kuva kirjoittajasta..
Yläasteelta asti tiesin että ”taide on se mun juttu”. Luin itseni silti ylioppilaaksi oppiakseni lisää maailmasta ja saadakseni lisää aikaa kehittääkseni taiteellisia taitojani. Heti lukion jälkeen en kuitenkaan päässyt opiskelemaan. Jouduin viettämään välivuotta, ja nollatyökokemuksellani päädyin siivoojaksi. Olin iloinen että sain töitä. Vuoden hommia painettuani tuli kuitenkin uudet pääsykokeet vastaan. Taaskaan en päässyt lyömään itseäni läpi, mutta minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä vuodeksi Opistoon opiskelemaan kuvataidetta. Samaan aikaan minulle tarjottiin siivoojan alalla mahdollisuutta ylempään virkaan. Päädyin arvatenkin opiskelemaan lisää kuvataiteesta. Tein silti osa-aikaisesti töitä siivoojana vaikka tasokkaampi virka meni ohi opintojen takia. Opistovuoden jälkeen valmistauduin uudestaan pääsykokeisiin, tällä kierroksella tärppäsi. Samoihin aikoihin aloin olla kypsä siivoojan alaan, se kun ei enää aivoilleni antanut mitään virikettä tai haastetta. Yritin löytää muita osa-aikatöitä, mutta työt olivat kiven alla. Tarvitsin silti töitä opintojeni oheen, sillä asuin osittain kahdella paikkakunnalla. Tajusin, että olen jäänyt jumiin alaan joka ei kiinnosta minua yhtään. Aloin vihaamaan työtäni siivoojana. Ajattelin, että jos tästä pääsen eroon niin en enää ikinä jämähdä alalle mikä ei anna minulle mitään. Lopulta kilahdin, kun jouduin firmaan missä kohteiden siivousajat/välineet/arvot ym oltiin laskettu täysin pieleen, eikä palkkakaan tullut ajoissa vaikka rahan tarpeeni oli suurimmillaan. Otin lopputilin ja päätin, että en enää ikinä ole siivooja. Sillä tiellä on pysytty, ainakin satunnaista oman kodin siistimistä lukuunottamatta.
Kuvanveistäjäminä – Hameesta en luovu!
Pitkän haun jälkeen siskoni antoi minulle töitä Kotipizzalta, ja samoihin aikoihin löytyi myös toinen työpaikka karaoke- ja dj-palveluita tarjoavasta yrityksestä. Minusta koulutettiin karaokevetäjä ja pizzeriatyöntekijä. Hetken päästä löysin itseni myös tankotanssimasta Tamperelaisesta Rodeo baarista. Töitä ja osaamista alkoi olla vähän joka sorttiin. Luovuttuani karaokevetäjyydestäni korvavaivan johdosta muutaman vuoden työsuhteen jälkeen päädyin promoottoriksi. Nyt kun opinnot on opiskeltu taiteen osalta (ainakin hetkeksi), olen joutunut uuden työhaasteen eteen. Olen katsonut taaksepäin työkirjoani, ja todennut etten enää halua työskennellä aloilla, joissa ei vaadita minkäänlaisen tutkinnon suorittamista. Toisin sanoen siis aloilla, joihin pääsee kuka tahansa. Olen seurannut sivusta, kun työpaikkojen tapaturmat ovat johtaneet työn loppumiseen, mutta ilman tutkintoa kukaan ei ole korvausvelvollinen työntekijälle, joka ei enää työhönsä kykene. Heidän on ollut vaikeaa löytää uutta työtä, kun kokemusta ei ole muilta aloilta.
Haluan edetä, haastaa itseäni, ja nostaa rimaa aina hieman korkeammalle kuin ennen. Taidepuolelta ei minulle ole töitä löytynyt, ja tuskin tulee löytymäänkään. Opiskelu on poissa laskuista, koska olemme vuodesta 2012 rakentaneet mieheni kanssa taloa, ja sitä ei opiskelijan tulorajoilla maksella. Samoin kun ei tämänkään hetken osa-aika/työtömyysrahoillakaan.. Pikapuoliin saisi siis olla ratkaisua luvassa. Joka tapauksessa aika riipivä tilanne kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Elämäni vastauksia odotellessa päätin alkaa kirjoittamaan blogia. Kaksoissiskoni sanoo varmasti että oon ”nolo”, mutta sama se.. työttömällä on aikaa..! 😀
Liikuntaminä – Yritin ottaa kuvaa itselleni takareidestä takareisipainotteisen päivän jälkeen… aika surullista, mutta kyllä se sieltä ehkä jonain päivänä esiin tulee.. Tavoitteellista salia pohjalla kuitenkin alle puoli vuotta..
Nyt kun olen zoomaillut nykytilaani, laskupinoani ja rahapussiani, ja todennut ettei minulla ole varaa tehdä taidetta, harrastaa asioita mitä haluan, eikä sellaista työpaikkaa, josta haluaisin tehdä kokoaikatyön. Jälleen ollaan siinä rajalla, missä saatan jämähtää asioihin mitkä eivät tunnu omalta. Tokihan voin jälleen hakea vain jotain töitä, saadakseni kokoaikaduunin, jolloin saisin toki rahaa, mutta jaksaminen tanssiin, liikuntaan ja taiteeseen ei riittäisi. Tiedostan tämän osan itsessäni, sillä työ joka ei innosta, vetää mehut myös muilta elämän alueilta. Iloa minulle antaa kuitenkin eniten maailmassa taide, tanssi ja liikunta. Siksi päätinkin hakeutua oppisopimuksella opiskelemaan liikuntaneuvojaksi, mutta ongelma on silti ja yhä vain, työpaikan löytäminen.. Noin puoli vuotta olen etsinyt oppispaikkaa, eikä vieläkään kukaan ole kelpuuttanut, joten nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo. Kerran jo luulin löytäneeni oppispaikan, mutta sekin kaatui siihen että en ole palkkatukeen oikeutettu. Suutuspäissäni laitoin myös pari hakemusta metallipajoihin, josko jokin äijä-ala kelpuuttaisi hameväkeä. Koneistusmaailman-ala kun tukisi jollain tasolla myös taiteellista osaamistani. Jännä tilanne kun ei itse tiedä mihin suuntaan tulevaisuus on viemässä.. Etenkin kun tähän asti ylä-asteelta asti olen tavoitellut vain ja ainoastaan sitä yhtä asiaa, TAITEILIJUUTTA! Sen olen silti elämässä oppinut, että kyllä ne asiat tavalla tai toisella tulee ratkeamaan. On tämä kitkuttelu silti aivan perseestä..
Tämä ei ole angsti blogi, vain rehellinen kuvaus siitä miltä taiteilija-/tanssija-/mukafit-/promoottori-/pizzeristi-/karaokevetäjä-/siivooja-/raksailija- hörhön elämään voi kuulua: ajatuksia, tekoja ja tunarointeja. (Sallikaa mulle kirjotusvirheet, en oo aikoihin kirjoittanut!) Toivon mukaan joku joka on jo pitkään miettinyt kotonaan, että uskaltaako lähteä työstään joka ei ole vuosiin kiinnostanut pätkän vertaan, uskaltaa lähteä haaveilemaan jostakin uudesta. Samoin se, joka ei ikinä ole persettä penkiltä nostanut, vain haaveillut unelmiensa kropasta, alasta tai harrastuksesta: Vielä on aikaa. Vielä ehtii, ja kannattaa unelmoida, kun on vain se yksi elämä aikaa! Eikä se helppoa tule olemaan, mutta kiitätte ittejänne vielä myöhemmin. ÄLKÄÄ JÄMÄHTÄKÖ!
fitness, liikunta, taide, työ tanssi, veisto